Eksymätaulun laatiminen

Kalervo Mettala

Ja kuitenkaan eksymätaulun teko ei ole mikään kohtuuttoman suuri ponnistus. Aikaa kuluu merellä tehtäviin havaintoihin ehkä yksi keväinen arki-ilta ja sen jälkeen kotona tietokoneella tehtäviin laskutoimituksiin viisi minuuttia.

Ja kas vain, meillä on ikioma eksymätaulu. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole voimassa ikuisesti, vaan vain sen kesän loppuun. Seuraavana keväänä, veneen vesillelaskun jälkeen, on tehtävä uusi.

Tätä ei yleensä kukaan usko. En minäkään uskonut ennen kuin kokemuksesta. Kun useana peräkkäisenä vuonna tekee samaan veneeseen eksymätaulun, vakuuttuu siitä, että se tosiaankin on joka kevät vähän erilainen. Syynä on, että välillä vene on puolisen vuotta telakoituna, kelkalla ja hievahtamatta paikallaan. Koko sen ajan maan magneettisuus jyllää veneen metalliosissa eli hienommin sanottuna veneen rakenteissa tapahtuu magneettista indusointia.

Eksymätaulun tekemiseen on monta tapaa, mutta turkulaisten pienveneilijöiden tarpeisiin sopii erittäin hyvin Airiston pohjoispäässä sijaitseva, luultavasti alunperin Merivoimien rakentama ja nykyisin Turun Navigaatioseuran ylläpitämä kompassintarkistusrata. Sitä ei kuitenkaan ole merkitty merikarttaan, eivätkä veneilijät yleensä tiedä koko radan olemassaoloa. Rata on kuitenkin tällä hetkellä erittäin hyvässä kunnossa ja näkyy merelle selvästi.

Radalla on merkitty pää- ja väli-ilmansuunnat tosisuuntina (TS). Linjatauluina ovat valkoiset kolmiot. Linjoja on vain neljä, mikä merkitsee sitä, että jokaisesta on valitettavasti ajettava sekä etu- että takalinja. Valitettavasti siksi, että takalinjan ajaminen on paljon vaikeampaa ja myös tuloksista tahtoo tällöin tulla epätarkempia.

Kompassintarkistuksen voi hätätilassa tehdä yksinkin, mutta parempi on, jos mukaan saadaan ruorimiehen lisäksi vähintään yksi kompassinlukija veneen kutakin tarkistettavaa kompassia kohti. Kun ruorimies toteaa, että linja on kiinni ja veneen köliviiva on linjan suuntainen, hän huutaa "HEP!" ja kompassinlukijat kirjoittavat muistiin senhetkiset kompassien lukemat.

Tuulen pitäisi olla mahdollisimman hiljainen, mieluummin aivan tyyni ja vauhdin hidas, muttei kuitenkaan niin hidas, että ohjaus vaikeutuu.

Ennen seuraavalle linjalle siirtymistä kannattaa kaikki temput toistaa, kunnes kutakin havaintoa on saatu esimerkiksi viisi kappaletta. Näistä valitaan jatkoon todennäköisin. Itse olen tehnyt niin, että suurin ja pienin lukema jätetään pois ja lopuista otetaan silmämääräinen keskiarvo.

Jos siis vaikkapa etelästä saadaan viisi havaintoa, 181°, 185°, 182°, 183° ja 179°, jätetään näistä huomioon ottamatta suurin eli 185° ja pienin eli 179°. Jäljelle jäävät 181°, 182° ja 183°, joiden keskiarvo on 182°.

Koska linjoja on vain neljä, jokaisesta tulee ajaa sekä etu- että takalinja. Käytännössä suurimpia vaikeuksia tuottaa takalinjan ajaminen. Ehkä paras keino on se, että yritetään etsiä keulan suunnasta joku sopiva kiintopiste ja sen jälkeen ajetaan tarkasti kohti tätä pistettä. Esimerkiksi Airistolla tällainen piste on kohti koillista ajettaessa Kauppakarin oikea laita.

Täten saadaan yhteensä kahdeksan havaintoa 45° välein.

Linjatauluparit ovat seuraavat:

Suunta 000° - 180°: Santalanlahti - Pöllökari. Takataulu on Ruissalon hotellista länteen, rantalepikossa, etutaulu on maalattu Pöllökarin rannassa olevaan betonimöykkyyn. Pöllökari puolestaan on hotellirakennuksesta noin 1 mpk etelään sijaitseva, tavallisessa merikartassa nimetön pikkusaari, jolla kasvaa muutama puu. Takimmaista linjataulua ei pidä sekoittaa hotelliniemen kärjessä olevaan selvästi näkyvään linjatauluun, joka on aivan eri asia. Kompassintarkistuslinja ei näy kovin kauas, on syytä liikuskella paikalla olevan länsireimarin tienoilla. Reimaria ei pidä pelästyä: vettä riittää sen "väärälläkin" puolella, heti reimarin takana 2,7m ja itse linjalla 4,2m.

Suunta 090° - 270°: Molemmat taulut ovat Järvistensaaren pohjoisrannan niemissä. Alataulun vieressä kasvavat rantapensaat estävät näkemästä tauluja, jos linjalta poiketaan hiukankaan etelään. Pohjoisen puolella näkyvyys on parempi.

Suunta 045° - 225°: Vepsä - pieni, puuton, vedenpäällinen kallioluoto Vepsästä koilliseen ja Rajakarin sektoriloistosta luoteeseen, merikartan syvyysnumeron 28 eteläpuolella. Takataulu on Vepsän rantalepikossa.

Suunta 135° - 315°: Artukan luoteisrannalla oleva lahti - Erstaholman lounaiskärki. Erstaholma on Järvistensaaren ja Artukan välisen salmen suulla oleva saari, jossa on kesämökkejä. Etutaulu on tämän saaren lounaiskärjen rantakalliolla, takataulu Artukan rannalla lepikossa, erään punaisen rantasaunan mereltä katsoen oikealla puolella.

Seuraava tehtävä on laskea eksymät ajetuille kahdeksalle suunnalle. Se sujunee saaristolaivurikurssin tiedoilla helposti. Lasketaan ensin magneettinen suunta MS siten, että tosisuunnasta TS vähennetään merikartasta luettava eranto (erannon merkki vaihtuu). Magneettisesta suunnasta vähennetään kompassista luettu KS ja saadaan eksymä.

Esimerkiksi saimme äsken etelälinjan kompassisuunnaksi 171°.

	TS	180°
	er	(+)-5°
	MS	175°
	KS	-171°
	eks	+4°

Lopuksi on aina syytä tehdä tarkistus:

	KS	171°
	eks	+ 4°
	MS	175°
	er	+ 5°
	TS	180°

Meillä alkaa olla valmiina ensimmäisen illan urakka. Sen tuloksena olemme saaneet kahdeksan eksymää, esimerkiksi näin:

	000°	0°
	045°	0°
	090°	+ 5°
	135°	+ 7°
	180°	+ 4°
	225°	- 3°
	270°	- 5°
	315°	- 3°

Esimerkki on todellinen, vene oli Nauticat 44 ja kysymyksessä sen ulkokompassi.

On huomattava, että tämä ei siis ole vielä mikään eksymätaulu, vaan vasta jonkinlainen eksymäntarkistuspöytäkirja, jossa havaintojen välikin on aika suuri, 45°. Jotta saisimme sen perusteella aikaan käyttökelpoisen eksymätaulun, meidän tulee vielä saada selville havaintojen väliin jäävät eksymät kymmenen asteen välein.

Vaikka GPS näyttää muiden asioiden ohella myös kuljettua ilmansuuntaa, jopa tosisuuntaa, se ei missään tapauksessa riitä korvaamaan veneen magneettikompassia. Sen sijaan näyttää siltä, että GPS:ää voidaan menestyksellisesti käyttää magneettikompassin eksymätaulun laatimiseen.

Etsitään turvallinen, riittävän laaja vesialue, jossa on tilaa ajaa eri suuntiin. Aallokon tulee olla hyvin pientä, mieluummin pitäisi olla tyven. Koska GPS:n reaktiokyky on hieman hitaampi kuin kompassin, tulisi jokaista suuntaa ajaa muutama minuutti ennen kuin lukemat otetaan.

Periaatteessa meillä on kaksi mahdollisuutta: joko selvitetään eksymäarvot tasan 45° välein ja käytetään sen jälkeen tietokoneen laskentaohjelmaa, kuten myöhemmin selvitetään, tai sitten tehdään havaintoja enemmän, vaikkapa 20° tai 15° välein ja jatketaan siitä edellä kuvatulla tavalla graafisesti piirtämällä.

Molemmissa tapauksissa periaate on sama: magneettikompassin mukaan ajetaan valittuja suuntia ja kullakin suunnalla merkitään muistiin sekä kompassin että GPS:n näyttämät lukemat.

Jokaiselle ajetulle kompassisuunnalle lasketaan sitten eksymä. Jos vaikkapa ajettaessa kompassin mukaan tarkasti suuntaan 270° GPS näyttää suunnaksi 284°, lasketaan eksymä seuraavasti:

	TS	284°	(GPS)
	er	(+)- 5°
	MS	279°
	KS	- 270°
	eks	+ 9°

Eksymäntarkistuspöytäkirjan arvot syötetään eksymäohjelman kohtaan tosisuunta, ja ohjelma hoitaa lopun. Se, että tosisuunta-nimiseen kohtaan tullaankin näin syöttäneeksi itse asiassa kompassisuunta, ei haittaa, sillä alkuperäinen eksymäyhtälö lähteekin juuri kompassisuunnista.

Teoriassa tämä menetelmä antaa jopa luotettavamman eksymätaulun kuin Airiston eksymärata. Väitettä voi perustella siten, että Airiston eksymärata on käytännön syystä rakennettu tosisuuntien mukaan. GPS:n avulla sen sijaan eksymät saadaan kompassisuunnittain, kuten pitääkin.

Käytännössä GPS:n avulla määritellyn eksymän luotettavuus riippuu yksinomaan siitä, kuinka tarkkaan pystymme ohjaamaan venettä kompassin mukaan. Tulos lienee paras siten, että kompassista katsotaan ohjattava suunta ja sen avulla valitaan kaukaa keulan edestä joku ohjausmerkki, jonne veneen keulaa tarkasti koko ajan tähdätään. Jos veneen ruoriratas on toisessa laidassa, tulisi ruorimiehen eksymäajossa yrittää päästä veneen keskiviivalle, josta ajo on tarkempaa.

Eksymäkäyrä on seuraavan yhtälön muotoinen sinikäyrä:

eks = A + B*sinKS + C*cosKS + D*sin2KS + E*cos2KS

Yhtälössä KS tarkoittaa veneen kulkemaa kompassisuuntaa. A, B, C, D ja E ovat viisi ns. eksymäkerrointa, jotka voidaan laskea em. eksymähavainnoista. Laskuohjeet löytyvät useimmista merenkulun oppikirjoista. Eksymäntarkistusrataa ei tietenkään voida rakentaa kompassisuuntien mukaan eikä edes magneettisten suuntien mukaan (eranto muuttuu koko ajan!), vaan ainoa mahdollisuus on tehdä se tosisuuntien perusteella. Teoriassa tästä aiheutuu virhe, joka kuitenkaan ei liene kohtuuttoman suuri.

Eksymäyhtälö on jossakin määrin itsekorjaava. Havaintojen joukossa saattaa olla virheitä, mutta yhtälön antamat luvut ovat todennäköisesti oikeammat kuin joku yksittäinen havainto.

Yhtälön ratkaiseminen tapahtuu helpoimmin tietokoneella. Tässä linkki Excel-pohjaiseen laskentaohjelmaan. Ohjelmaan syötetään havaitut eksymät 45°:n välein yhden desimaalin tarkkuudella. Tuloksena saadaan em. viisi eksymäkerrointa, eksymäkäyrä sekä valmis eksymätaulu 10°:n välein. Eksymätaulukko tulee yhden desimaalin tarkkuudella.

Käytännössä mielestäni on parempi sellainen taulukko, joka on pyöristetty täysiksi asteiksi. Tämä pyöristäminen ei liene ylivoimainen tehtävä käsipelilläkään.

Kun eksymätaulu lopulta on saatu valmiiksi, se kannattaa kirjoittaa puhtaaksi ja teipata sellaiseen paikkaan, jossa se on koko ajan ruorimiehen tai navigaattorin näkyvissä.

Omassa veneessäni olen päällystänyt eksymätaulun läpinäkyvällä kontaktimuovilla, jonka alla se kestää yhden kesän ulkonakin. Ja se riittää: seuraavana kesänähän on joka tapauksessa tehtävä uusi.

Jokaisen veneen eksymä muuttuu koko ajan. Muutokset voivat olla säännöllisiä tai epäsäännöllisiä. Epäsäännölliset muutokset voivat tapahtua yhtäkkiä ulkoisista syistä ja niitä on mahdotonta ennakoida. Tämä koskee erityisesti ns. puolipysyvän magnetismin aiheuttamia muutoksia.

Siksi olisi syytä ottaa tavakseen laskea eksymä joka kerta kun vene kulkee jotakin linjaa pitkin. Jotta näistä havainnoista olisi hyötyä, ne tulisi joka kerta kirjoittaa muistiin. Ehkäpä veneen lokikirjasta löytyisi tähän tarkoitukseen sopiva sivu. Ja jos uudet eksymähavainnot merkitään suoraan eksymäkäyrälle, näkyy samalla havainnollisesti, mitkä havainnot vielä puuttuvat ennen kuin kokoympyrä on saatu täyteen.

Vasta näiden havaintojen perusteella vähitellen muodostuu veneen todellinen eksymätaulu. Laskemalla saatu oli vasta ohjeellinen hätävara, joka totta kai on parempi kuin ei mitään eksymätaulua.

Jos eksymäkäyrä osoittaa kovin suuria eksymiä, on syytä ensimmäiseksi tarkistaa, ei kai kompassin lähellä ole mitään magneettista. On ollut tapauksia, jolloin syyksi on osoittautunut salongin seinälle läheisen vanerilaipion toiselle puolelle asennettu stereovastaanottimen kovaääninen, liian lähellä kompassia oleva VHF-radio tai tuulilasinpyyhin. Syynä saattaa olla myös joku irtonainen esine: karttapöydän laatikkoon unohtuneet sakset, ruorimiehen taskussa oleva avainnippu tai liian lähelle kompassia sijoitettu työkalupakki.

Valitettavasti suuretkin veneenvalmistajat näköjään suhtautuvat kompassiin vain yhtenä mittarina toisten joukossa kiinnittämättä mitään huomiota sen sijoitukseen.

Eksymän kannalta kompassi tulisi, jos suinkin mahdollista, sijoittaa veneen keskiviivalle eikä toiseen laitaan. Suurissa kauppalaivoissa pyritään siihen, että kolmen metrin alue kompassista joka suuntaan on pyhitettyä tilaa, jonne ei saa sijoittaa mitään magneettista. Pienveneissä ei tietenkään kolmeen metriin päästä, mutta tulisi pyrkiä rauhoittamaan edes puoli metriä kompassista joka suuntaan, siis myös ylös- ja alaspäin.

Nykyisin yhä useammassa halvassakin venekompassissa on sisäänrakennettu kompensointimahdollisuus. Joissakin kompasseissa toimitetaan kompensointiakselit mukana seuraavana rakennussarjana. Siinä tapauksessa ei ole mitään syytä asentaa kompensointiakseleita paikalleen ennen kuin veneelle on tehty eksymäkäyrä ja sen perusteella todettu, onko kompensointitarvetta ylimalkaan olemassa.

Pääsääntö on, että jos eksymä on suurimmillaan alle 5°:n suuruinen, ei sen kompensoimista kannata yrittääkään.

Jos eksymä todetaan liian suureksi, on ennen kompensointiin ryhtymistä vielä kerran tarkistettava, olisiko jokin häiriönlähde sittenkin jäänyt huomaamatta ja olisiko se mahdollista poistaa tai sen vaikutusta vähentää. Ehkä helpoin ratkaisu olisi kompassin paikan vaihtaminen.

Hyvät kompensointiohjeet löytyvät mm. rannikkolaivurikurssin oppikirjasta. Jollei tarkkaan tiedä, miten tulee toimia, on varmasti parempi, ettei yritäkään koko kompensointia.